Rikkakasvien torjunta
Rikkaruohoja kivilaattojen välissä, rikkaruohoja nurmikossa, rikkaruohoja sorapolulla, rikkaruohoja autotallin edessä, rikkaruohoja… No joo, rikkakasveja on aivan kaikkialla. Monille talonomistajille rikkakasvien torjunta on jatkuvaa taistelua. Mutta ongelman laajuuden mukaan on eri tapoja hankkiutua rikkakasveista eroon!
Rikkakasvi – mikä se on ja miten siitä pääsee eroon?
On hyvin henkilökohtaista, mitä itse kukin pitää rikkakasvina. Yleensä rikkaruohoksi nimitetään kasvia, joka kasvaa sinne minne sitä ei tahdota; voi käydä niinkin, että yhden arvostama kasvi on toisen rikkaruoho. On toki muutamia kasveja, joita useimmat nimittäisivät rikkaruohoksi: sellaisia, joista yleensä on hyvin hankala päästä eroon. Joko niillä on vahvat juuret ja niillä voimaa levittäytyä tai niiden siemenet leviävät hyvin. Jos aloittaa rikkakasvin torjunnan ajoissa ja toistaa käsittelyn silloin tällöin, onnistuu itsepäisimmänkin vitsauksen kurissapito.
Esimerkkejä usein rikkaruohoina pidetyistä kasveista: rautanokkonen, tädyke, saunio, maitianen, raiheinä, keltto, voikukka, peltokierto, matara, peltovillakko, isonokkonen, punapeippi, lutukka, valvatti, ohdake, maitohorsma, jauhosavikka, juolavehnä, lituruoho, ruiskaunokki, hukkakaura, pujo, peltoemäkki, vuohenputki, peltovillakko…
Rikkakasvin torjunta, rikkakasveja laattojen väleissä – toimi näin:
- Käy toimeen heti kasvukauden alussa, kun rikkakasvin juuret ja siemenet eivät vielä ole ehtineet levitä. Paras tulos syntyy kuivalla, aurinkoisella säällä.
- Käytä tehokasta, biohajoavaa torjunta-ainetta kuten RikkaNIXiä.
- Levitä aine käsiruiskulla, reppuruiskulla, sumutinpullolla tai sihdillä varustetulla kastelukannulla.
- Suihkuta tai kastele koko kasvi juureen saakka (0,2–1,0 dl / m²). Pidä suutin kasvin lähellä, ettei sumute leviä eikä tuuli kuljeta ainetta.
- Älä tee käsittelyä tuulisella, sateisella tai kostealla säällä. Älä roiskuta ainetta puutarhakalusteille, koristekasveille tai muille säilytettäville kasveille.
- Toista käsittely tarpeen mukaan.
Hävitä rikkakasvit ainutlaatuisella, patentoidulla torjunta-aineella!
Markkinoilla on tarjolla kirjava joukko torjunta-aineita aina kiisteltyä glyfosaattia sisältävistä aineksista erilaisiin etikoihin, joissa vaikuttavana aineena on etikkahappo. Suosittelemme RikkaNIXiä! RikkaNIX sisältää etikan, veden ja pintajännitystä laskevan lisäaineen ohella vielä erään muunkin lisäaineen, nimittäin RikkaNIXin oman erikoisuuden, erään oleellisen tärkeän ravinteen. Tämä ravinne vahvistaa ja pidentää rikkaruohoetikan vaikutusta, minkä vuoksi rikkaruohoetikka tehoaa silloinkin, kun sen etikkapitoisuus on matala. Kaiken kaikkiaan rikkaruohoetikka on hellävaraista ympäristölleen ja käyttäjilleen, vaikka se vaikuttaakin rikkaruohoihin tehokkaasti.
Turvallista käyttöä koskevat ohjeet
Käytä rikkakasvintorjunta-aineita turvallisella tavalla. Lue aina etiketti ja tuotetieto ennen käyttöä.